Tapahtumat

Yritysneuvonta

Hyötyjä liiketoimintaan ja potkua kehittämistoimiin

Iilaakso Oy toteuttaa Iin kunnan elinkeino-ohjelmaa. Ohjelmaan oleellisesti kuuluu yritysneuvonta. Neuvontapalveluita on räätälöity erilaisiksi kokonaisuuksiksi, joiden nähdään parhaiten hyödyntävän seudulla toimivia yrityksiä.

Iilaakso Oy ja sen yhteistyöverkosto on luotettava ja osaava kumppani kaikissa yrityksen elinkaaren vaiheissa. Yrityksille tarjotaan opastusta vaikkapa taloudellisten laskelmien laatimisessa, rahoitusmahdollisuuksien selvittämisessä, tuotekehityksessä, yrityksen kasvupyrkimyksissä tai muissa yrittämiseen liittyvissä kysymyksissä.

Käytännön keinoina kehittämistyössä Iilaakso Oy tarjoaa asiantuntijoista koostuvaa yhteistyöverkostoaan Iin seudulla toimivien yritysten toiminnan sparraajaksi.

Julkinen sektori on tärkeä kehittäjäkumppani

Yritystoiminnan, erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten, tukeminen on alueellisesti hyvin tärkeää. Yritysten, pientenkin, kilpailutilanne on muuttunut viime vuosina voimakkaasti. Ennen alueelliset ja paikalliset yritykset toimivat nimensä mukaisesti. Nykyisin yritykset joutuvat sopeutumaan globaalin markkinatalouden säännöksiin.

Maailma on nykyaikaisen tekniikan, kuten Internet sekä nopean tiedon välityksen ja kulkuyhteyksien myötä työntänyt globaalit markkinat aivan kotioville. Kukaan ei pärjää enää yksin.

LISÄTIETOJA:
seudullinen yritysasiamies ilkka.pirttikoski(at)oulunkaari.com, p. 044 019 9598