Tapahtumat

Iin tuulipuistoon uusinta tuulivoimateknologiaa

19.10.2011

Iin Olhavaan pystytetään kahdeksan 140 metrin korkuista 3 MW:n voimalayksikköä.

Iihin investoidaan 40 miljoonaa euroa

TuuliWatti jatkaa investointiohjelmaansa käynnistämällä Iin tuulivoimapuiston rakentamisen. Olhavaan tulevat Suomen korkeimmat tuulivoimalat edustavat alan viimeisintä teknologiaa ja niiden ensi vuonna alkava tuotanto vastaa noin 35.000 kerrostaloasunnon sähkönkulutusta.

TuuliWatti investoi Iihin noin 40 miljoonaa euroa. Yhdessä tämän vuoden lopussa valmistuvan Simon tuulipuiston kanssa Iin hanke tuo noin 20 prosentin lisäyksen Suomen nykyiseen tuulivoiman tuotantokapasiteettiin.

Iin Olhavan tuulipuisto tulee sijaitsemaan Oulu – Kemi valtatien ja radan välittömässä läheisyydessä.

TuuliWatti Oy on energiayhtiö St1 Oy:n ja S-ryhmän S-Voima Oy:n omistama teollisen tuulivoiman osakkuusyritys. S-Voiman omistavat SOK ja alueosuuskaupat. Vuonna 2009 perustettu yhtiö kehittää ja rakentaa tuulipuistoja maa-alueilla tähdäten lähivuosina merkittävän tuulivoimakapasiteetin rakentamiseen eri puolille Suomea.

Lue lisää...